Toimistosiivoukset Imatralla

Toimistosiivoukset Imatralla ja Imatran seudulla hoitaa Joen Siivous!

 Olemme erikoistuneeet Lappeenrannan ja Imatran seudun toimistosiivouksiin. Siivoamme toimistot ja muut toimitilat täsmälliseen tapaamme. Käsi sydämellä uskallamme sanoa, että meidän toimistosiivousasiakkaana on hyvä olla.

Toimistosiivoustenmme päämääränämme on puhtaus ja tiedostamme, ettei se todellakaan tule itsestään tai puheilla. Puhtaus vaatii täsmällistä toimintaa päivästä toiseen. Siivoustyöllämme tulemme saavuttamaan teille puhtaan ja terveen työympäristön siten, ettei teidän tai muiden toimitilojen käyttäjien tarvitse kiinnittää huomiota siisteyteen – ainakaan negatiivisessa mielessä.

Täsmälliset toimistosiivoukset

Toimintaamme parhaiten kuvaava adjektiivi on täsmällisyys. Se tarkoittaa erityisesti kahta asiaa; täsmällisyyttä siivouslaadussa ja täsmällisyyttä siinä, että toimimme sovitun mukaisesti esimerkiksi ajankohtien suhteen.

Kokonaisvaltaista palvelua

Säännöllisten ylläpitosiivousten lisäksi meidän kauttamme saat myös esimerkiksi WC-, talous-, ja käsipyyhepaperit sekä tarvittavat käsisaippuat edullisin tukkuhinnoin. Lisäksi huolehdimme toimistonne viherkasveista, mikäli niin toivotte. Pystymme toteuttamaan myös muut vastaavanlaiset lisäpalvelut Teidän parhaaksenne.

Haluaisitko kuulla tarjouksemme?

Toivottavasti! Lähetä nopea ja helppo tarjouspyyntö käyttämällä tarjouspyyntölomakettamme, joka löytyy klikkaamalla tästä. Vastaamme sinulle nopeasti, usein alle vuorokaudessa!

Yrityssiivoukset Joensuun seudulla | Joen Siivous

-Toimistosiivoukset Imatralla-

Sen lisäksi, että teemme toimistosiivouksia Imatralla ja Imatran alueella, teemme niitä myös Joensuun  ja Lappeenrannan seudulla. Muistathan tutustua myös muihin palveluihimme!

P.S. Toivottavasti pääsemme siivoamaan pian myös Teidän toimistoa ja näin parantamaan työskentelyolojanne. Odotamme yhteydenottoasi! 🙂

Tilaa siivoustarvikkeita ja lahjakortteja tästä!
Joen Siivous | | © Copyright